Grüss Gott aus Graz, Österreich.
Hommat alkaa olla pikkuhiljaa kasassa täällä päässä. Mukavaa on ollu tähän asti ja itävaltalaisten ystävällisyys pitää täysin paikkaansa. Todella mukavaa sakkia ja on tullut melkein jonkunlaista saksaakin puhuttua.
Lennot (Oulu - Arlanda, Tukholma - Kööpenhamina - Schwechat, Wien) meni hyvin lukuunottamatta sitä, että matkalaukku jäi Kööpenhaminaan. Luulen että tämä johtui nopeista koneen vaihdoista (alle puoli tuntia aikaa siirtyä toiseen koneeseen). Muillakin oli jäänyt Köpikseen tavaroita. Muun muassa parilla suomalaisella, jotka oli työmatkalla. Tästä katoamisilmoituksen tekemisestä johtui taas, että myöhästyin ekasta junasta ja jouduin tulemaan toisella jossa oli vaihto Bruck an der Mur:ssa. Tämänkin matkan epäonnistumisen pelastin puhumalla oikein mukavan vanhan itävaltalaispariskunnan kanssa saksaa (Ein bisschen Englisch auch).
Tullessani juna-asemalle, minua oli vastassa Buddy-Julia, joka oli ystävällisesti noutanut avaimen asuntotoimistolta toiselta puolen kaupunkia (ja oli maksanut väliaikaisesti 40€:n pantin siitä). Kyseinen toimisto oli tullessani jo kiinni, joten taas iso plussa tämän pään järjestelyille. Mietittiin Julian kanssa, että mitenköhän asiat menee yliopistolaisilla, jolla ei tietääksemme ole samanlaista systeemiä. Illalla käytiin Julian kanssa syömässä ja juomassa keskustassa.
Eka yö meni hyvin ilman lakanoita (jotka olivat Kööpenhaminassa laukussani). Edelliset asukit eivät olleet mitään siisteysihmeitä. Tämän kuulin myös kämppätoveriltani, että vain hän ja toinen Erasmuslainen olivat siivonneet. No kulttuurissa kulttuurin tavalla, mutta kaikkien tulisi solussa kantaa kortensa kekoon, vaikka olen hieman jäävi sanomaan tähän mitään koska ensimmäinen solukokemukseni. Kävimme Julian kanssa asuntotoimistolla ilmoittautumassa (hoitamassa netin.
Kävin kaupoissa aamulla ja siivoilin hieman kunnes laukkuni tuli. Suihkuun, puhtaat vaatteet päälle ja rentoutumaan netin ääreen tuttujen ja vaihtarien kanssa keskusteleen. Siinäpä se ilta menikin, kämppiksen kanssa ihmetellessä miksi pitää maksaa 40€ siitä että joudut itse siivoamaan. Siivous tulee minulta luonnostaankin Kaarinan (kihlatun) opetuksista johtuen. Ihmetyttää, että perivät tällaista, kun olivat vain kuulemma käyneet katsomassa huoneen kunnon OVELTA. Ei hyvä.
Vastoinkäymiset ovat elämän rikkaus. Noh pitäis alkaa siivoileen täällä että kehtaa edes olla, kun on oppinut pitämään paikat siisteinä. Tosi kivalta tuntuu tässä vaiheessa, kun on ensimmäiset päivät takana. Maanantaina on käytävä asunnon välitystoimistolla ja lähdettävä FH:lle tutustumaan täkäläisiin koordinaattoreihin ja muihin Erasmuslaisiin. Noh, pitää alkaa siivoileen ja sitten miettiin mitä tekis seuraavana.
Ei näköjään haittaa vaikka kuinka sönkkää enklantia ja saksaa sekaisin, tuntuvat ymmärtävän.. Elämä tuntuu hymyilevän ja lämmintäkin on 10 astetta.. Siitä tulikin mieleen että aika ihmeellinen tunne kun on pimeää ja 10 astetta lämmintä.. Ihan kuin olisi joku elokuu Suomessa tai jotain sinnepäin.. Terveiset koto-Suomeen kaikille..
sunnuntai 18. helmikuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

5 kommenttia:
No niin joha tänne pääsi sisään...Niin saitko nä sen sun laukun takas mikä hävisi sielä kööpenhaminassa???T:Antti
Näkkyy olevan että ku anonyyminä pistää niin saa viestin näkyviin vaan eipä tuo muuten antanu laittaa...=)T:Antero
Eihä se kämppä hullummalta näyttäny...Miten ne on hommat lähteny sujumaan sielä päässä??T:Antero
Jeps, tämä palvelu välillä tökkii.. Niin sain sen laukun takaisin seuraavana päivänä heti.. Toivat kotiovelle asti taksilla.. Hyvin paikkasivat oman virheensä.. Eipä tässä, pitää lähteä tuonne Sclossbergille alkuillan viettoon ;)...
NO sehä meni sitte hyvi...Joko oot koulua päässy käymään???Itehä täällä koulun penkillä istuskelen...T:Antti
Lähetä kommentti