Morjensta vaan taas kaikille!
Taas on viikonpäiviä kulunut.. On oltu museoissa, taidenäyttelyissä, käyty eri kaupungissa, venäläisessä baarissa, egyptiläisiä taksikuskeja ja tietysti, olutpanimolla kun kerran Itävallassa ollaan..
Käytiin tuossa suurimmassa vanhojen aseiden ja varusteiden museossa.. Siellä oli haarniskoja, niin miehille kuin hevosillekin.. Musketti oli mielenkiintoinen nähdä.. Pääasiassa siellä oli keskiajan tavaraa, koska se oli ollut oikea asevarustamo aikanaan.. Kaikkea mielenkiintoista faktaakin siellä kuuli, kuten se että musketilla voi ampua 1500 metriä.. Jossain vaiheessa se vain alkaa menettää korkeutta ja kulkee kaaren lailla.. Siellä oli myös tuotu muista kulttuureista haarniskoja ja kaikkea muuta tavaraa.. Kyseinen asemuseo sijaitsee keskellä Graz:a, joten kannattaa mennä mikäli aseet ja keskiaikainen teknologia kiinnostaa.. Hevosen haarniska oli mielenkiintoisin ja se oli vissiin ainoita kokonaisia.
Käytiin tuolla Kunsthallissa Graz:n keskustassa, joka muistuttaa täkäläisten sanoin ystävällistä Alienia eli muukalaista.. Ja sen ulkomuodot on aika erikoiset kun vertaa muihin taidenäyttelyihin.. Siitä jäi vaan huono maku suuhun kun ei meidän opas vieny kuin yhteen isoon halliin ja höpötti puoli tuntia.. Myöhemmin kuultiin, että toinen porukka oli katsellu kuvia jossain siellä.. Jotain se selitti, että rakennus on tavallaan elävä olio, taiteella ilmaistuna..
Tulipahan tuossa otettua muutama "urheilu"-kurssi yliopistolta.. Biljardi- ja sählykurssi.. Kaikki mielenkiintoiset oli jo menny vanhoille opiskelijoille.. Sählyssä meillä on kaksintaistelukin: Suomi VS Norja.. Yksi norjalainen on tullut Erasmus-vaihtoon tänne..
Saksaa on tullut opiskeltua ja tehtyä saksan placement-test, joka on meidän lähtötasotesti.. No menin omaa tasoani ryhmää huonompaan, koska sanat ja suullinen puhe ei ole todellakaan ymmärrettävää.. Perusasiat on tietysti hallussa, mutta meneppä sit selittään jotain asiaa jollekin..
Lauantaina käytiin Leoboenissa, vissii ku ei muista varmuudella sitä paikan nimeä.. Noh kuiteski eka käytiin museossa joka oli kuin taidenäyttelyllä ilmaistuna.. Mentiin nykypäivästä alkuaikoihin sen kaupungin historiassa.. Suurimpia raudan valmistajia ollut aikanaan.. Silloin miehet ovat olleet Miehiä, kun katteli mitä ne teki.. Siellä oli myös sen raudan kuljetuskapula, joka painoi vain 500 tonnia.. Kuulemma melkoisesti vahvistuksia olivat joutuneet tekeen ja rakennemuutoksia ettei se toisesta kerroksesta humaha kellariin asti.. Yksi mieleenpainuvimpia teoksia oli siellä se, että joku oli aikanaan piirtänyt kuvan omista hautajaisistaan.. Se kuva oli jotain 30 metriä pitkä ja siinä kuvassa oli sen ajan kaupungin jokainen asukas, muistaakseni 450 ihmistä.. Se oli vähän piirretty pilke silmäkulmassa.. Etupäässä meni arkku ja siinä oli sellainen luukku siinä päällä, että sen kun otti pois niin kyseinen henkilö soitti kitaraa siellä arkussa.. Niin ja ensimmäisenä kantajien perässä tuli koira.. Tämän piirroksen perusteella kaupungin ihmiset ovat voineet päätellä että mikä rakennus oli minkälainen.. Siinä oli myös jokaisen piirroksessa olevan henkilön nimi ja näin kaupunkilaiset voivat mennä sinne selvittämään omia sukujuuriaan.. Sen jälkeen mentiin syömään ja otin Wiener Schnitzelin, joka oli hieman pettymys.. Kaveri otti grillipihvin ja siinä oli tuplasti syömistä.. Noh, meikäläinen tarttee vaan paljon syömistä yleensä, kuten kaikki varmaan tiedätte...
Leoboenissa on myös olutpanimo ja sen museo.. Aikanaan siellä olutpanimon kupeessa on ollut myös luostari, mutta viime vuosikymmeninä se on lakkautettu.. Siellähän oli kaikkea pullokokoelmista lähtien.. Löysin Olvin, Karjalan ja Lapin kullan sieltä äkkiseltään vilastuna.. Näkyhän tuolla olevan naisen kuvakin jossain pullon kyljessä Eevan asussa.. Ja vieläpä oli väreissä.. Jatketaanpas, niin olutpanimossahan yleensä tehdään olutta ja mekin saimme oman osamme siitä, 45 minuuttia juotiin niin paljon kuin jakso vetää 5 eri Gösserin merkkiä.. Enpä alkanut perinteitä siellä kovin vaalimaan, mutta mukavaa oli.. Varsinkin kun kaikki kalja oli ilmaista..
Eilen käytiin venäläisessä baarissa, jossa ei soitettu kuin venäläistä hardcore-diskomusiikkia.. Se oli aika mukava kokemus.. Myös käytiin Kunsthall:lla, jossa oli Latino-ilta ja siellä tanssivat vain salsaa.. Mukava oli katsella, ja ehkä kokeilla mutta ehkä liian sensuelli mulle vaan mikä se sana onkaan.. Ehkä Kaarinan kanssa pitäisi joskus kokeilla, VINKKI VINKKI.. Sitten oli tämä egyptiläinen taksikuski, joka ajoi 100 km/h kaupungin kaduilla!!! Se soitti just tätä hardcore-diskomusaa samaan aikaan.. Farkku-mese W124 vissii se oli ja mittarikin sillä oli mutta ei ollut päällä.. Saattoi olla pimeä taksi, tiedä häntä.. Vähän pelottava kokemus, mutta kuiteski..
Kiitoksia kärsivällisyydestänne, jos olette tänne asti jaksaneet lukea.. Olen kuullut, että vesitipat alkaa tippumaan räystäältä, joten teilläkin alkaa paras aika siellä vuodesta.. Mukavia kevätpäivien tunnelmia sinne täältä Graz:sta.. OVER AND OUT...
sunnuntai 25. helmikuuta 2007
torstai 22. helmikuuta 2007
Viikko menny..
...ja jo kotiin haluttaa.. Ei vaiteskaa.. Mukavasti on viikko menny.. Ollaan oltu opastetulla kierroksella Grazin keskustassa, tavannut muut meidän koulun Erasmus-vaihtarit (Erasmus on se vaihto-ohjelma), tavannut paikallisia, parit synttäripileet Erasmus-vaihtareilla, pileitä ja niin edelleen.. On aika kansainvälistä porukkaa; ruotti, norja, saksa, tsekki, slovakia, unkari, amerikka, kolumbia, KANADA =) , iso-britannia, australia, ranska, italia, belgia, meksiko, japani, taiwan, korea, vietnam, kiina ja niin edelleen.. Niin ja kolme suomalaista.. Mukavasti on tullu melkein kaikki vaihtarit ainakin puolitutuiksi, jos ei enemmänkin..
Sitte oli täällä aika iso tapahtuma lauantaista tiistaihin nimeltään Faschning, paikallinen karnevaali.. Tosi paljon olivat nähneet vaivaa tapahtuman huipentumiseen, kulkueeseen.. Vähän niin kuin naamiaiset.. Kaikilla oli jokin puku tai kasvot maalattuna.. Jos haluaa kuvia, kannattaa laittaa googleen hakusanoiksi Faschning Graz.. Itsellänikin on jotain kuvia, mutta en laita nettiin näköjään nettiin enää mitään, tämän nettiliittymän takia (lisää jutskailua asiasta alempana, pysy sivustolla)..
Täällä on yhtä lämmintä nyt kuin Suomessa kesällä, melkein.. Kymmenen asteen paremmalla puolen.. Tosi nätit ilmat ollu, pääasiassa aurinkoista, joten on tullut käveltyä aika lailla (eilen 30km ja tänäänkin jotain 15km).. Onhan noita Strassenbahn:a ja bussia vaikka millä mitalla, mutta kun tahtovat maksaa (tunnin lippu 1,70€, päivälippu 3,70€ ja kuukausi lippu jotai 30€, ei kiitos).. Tunti- ja päivälippuja on tullu käytettyä välttämättömiä reissuja varten.. Onneksi tuli nuo vaelluskengät matkaan.. Yritin kävellä aluksi noilla nahkalätkyillä, mutta alko jalkoja särkee niin paljon että melkein huuto pääsi.. Ei ihmekään, koska ei vissiin ole tarkoitettu kävelyyn =).. Noh ei kun vaihtamaan ja sen jälkeen kävely tuntui kuin hieronnalta verrattuna noihin juhlakenkiin.. Helpotus.. Osittain tullu käveltyä senkin takia, koska tapasin yhden tsekkiläisen vaihtarin, joka ei halua matkustaa noilla maksullisilla.. Det passar mig.. Huomenaamuna taas pariin toimistoon puoli kasilta lähtö kävellen ennen koulua, koska koulu- ja toimistoajat ei kulje todellakaan käsi kädessä.. Tuo Schlossberg on vielä valloittamatta.. Kannattaa katella netistä minkälainen mäen nyppylä se onkaan.. Keskiaikainen linna keskellä kaupungin keskustaa.. Super! Tosi mielenkiintoisen näköinen paikka ja varmasti näkemisen arvoinen.. Napoleonkin sinne hyökänny aikanaan 3 kuukautta putkeen..
Tuosta opastetusta kierroksesta vielä, että oli todellakin näkemisen arvoiset.. Kaikista mieleen painuvin muisto oli kierreportaat, vanhassa tornissa linnassa, kuinkas muutenkaan kun Euroopassa ollaan =).. Ei ollukaa ihan tavalliset portaat.. Oli kahdet kierreportaat yhdistetty sillä tavalla että siinä keskessä oli yhteiset portaat.. Itsekantava laitos kuulemma.. Ainoat Euroopassa! Ranskassa on vissiin samantapaiset mutta ilmeisesti ei itsekantavat.. Siinä oli joku rituaalikin.. Kun laskeutuu tornista pitää suudella vastakkaiselta puolelta tulijaa, joka kerta kun portaat yhtyy =) .. Tai sitten se opas pisti omiaan, muutenkin oli sellainen hassunlainen.. Katolinen kirkko oli kans tosi hieno ja kaikki pienet kujat keskustassa johtivat jonnekin kujalle.. Sitä se sanoikin, että miehet pystyivät keskiajalla katoamaan kuin Bermudan kolmioon keskustassa, kun pakoilivat emäntäänsä.. Sanoinkin, että Suomessa jos tällä tavalla kulkee porteista, ei päädy kuin umpikujaan ja tulosuunnassa odottaa mies haulikon kanssa, että milläs luvin täällä olet (pilke silmäkulmassa kerrottuna, tietysti).
VUODATUKSIA(lue omalla vastuulla):
Toimistot, joissa pitää näköjään joka päivä eka päivinä vierailla, sijaitsee ympäri kaupunkia.. Tämä on melko ärsyttävää koska tarvitaan allekirjoituksia sieltä ja sieltä siihen, siihen ja siihen.. Byrokratia on suoraan sieltä ihmisen eliniän loputtoman jätöksen paikasta.. Ja rahaahan tuntuvat vaativan joka risauksesta, kuten Suomessakin.. Noh tälläistahan tämä on.. Yksi hyvä esimerkki on tämä nettiliittymä, jossa on nettiliikenneraja(sis. up- ja download:n ;) ) VAIN 1GB/kk.. Siis aivan naurettavaa.. Siinä on pientä syrjintääkin mukana, koska yliopistolaiset ovat korkeammalle arvostettuja tuolla asuntoyhtiössä ja niillä on nopeampi ja rajaton netti vissiin.. Saatto olla että oli jotain 12GB niilläkin, mutta en mene takuuseen.. Pännii mutta ei oteta tätä turhan raskaasti..
Kaikille kauhistelijoille vaan tiedoksi siellä kotikentällä, että olen ajatellut sillä tavalla tämän piletys-asian (kyllä, kalja on halpaa täällä muun muassa =) ), että nyt on se aika jolloin pitää mennä.. Tämä sen takia, koska minulla näytti olevan aika täyteläinen lukujärjestys ja siihen 23 opintopisteeseen pitää tehdäkin jo töitä, joka ei varmasti ole vieraalla kielellä tuosta vain tekastu.. Että tällä tavalla..
Kulttuuri on aika lailla kyllä samanlainen kuin Suomessa, mitä viikon perusteella nyt voi sanoa.. Kieltä on tullu harjoiteltua aika tavalla.. Tänäänkin oli kielikurssi, josta piti lähteä aikaisemmin pois, että ehtii toimistoon, joka olikin väärä toimisto ja kyseinen toimisto oli toisella puolen kaupunkia.. Arvatkaa vaan oliko se jo kiinni siinä vaiheessa.. Noh, onhan se huomennakin päivä.. Kielitaito alkaa olla parempi saksan suhteen, koska joutuu melkeen joka paikassa, sitä puhumaan.. Vaihtarit puhuu melkein kaikki englantia, mutta saksalla aina yritän kokeilla kepillä jäätä.. Ei se ota jos se ei annakaan.. Mutta Entschuldigungia saa olla koko ajan hokemassa (anteeksi, voisitteko toistaa ;) ).. Ei ihan tuo ymmärrys ole vielä ihan huipussaan, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa..
Jeps, mutta lähden suihkuun peseen päivän hiet pois niskasta ja sen jälkeen pikkaisen saksan läksyjä tehä.. TSCHÜSSSSS!!!!

sunnuntai 18. helmikuuta 2007
Ensimmäinen päivä
Grüss Gott aus Graz, Österreich.
Hommat alkaa olla pikkuhiljaa kasassa täällä päässä. Mukavaa on ollu tähän asti ja itävaltalaisten ystävällisyys pitää täysin paikkaansa. Todella mukavaa sakkia ja on tullut melkein jonkunlaista saksaakin puhuttua.
Lennot (Oulu - Arlanda, Tukholma - Kööpenhamina - Schwechat, Wien) meni hyvin lukuunottamatta sitä, että matkalaukku jäi Kööpenhaminaan. Luulen että tämä johtui nopeista koneen vaihdoista (alle puoli tuntia aikaa siirtyä toiseen koneeseen). Muillakin oli jäänyt Köpikseen tavaroita. Muun muassa parilla suomalaisella, jotka oli työmatkalla. Tästä katoamisilmoituksen tekemisestä johtui taas, että myöhästyin ekasta junasta ja jouduin tulemaan toisella jossa oli vaihto Bruck an der Mur:ssa. Tämänkin matkan epäonnistumisen pelastin puhumalla oikein mukavan vanhan itävaltalaispariskunnan kanssa saksaa (Ein bisschen Englisch auch).
Tullessani juna-asemalle, minua oli vastassa Buddy-Julia, joka oli ystävällisesti noutanut avaimen asuntotoimistolta toiselta puolen kaupunkia (ja oli maksanut väliaikaisesti 40€:n pantin siitä). Kyseinen toimisto oli tullessani jo kiinni, joten taas iso plussa tämän pään järjestelyille. Mietittiin Julian kanssa, että mitenköhän asiat menee yliopistolaisilla, jolla ei tietääksemme ole samanlaista systeemiä. Illalla käytiin Julian kanssa syömässä ja juomassa keskustassa.
Eka yö meni hyvin ilman lakanoita (jotka olivat Kööpenhaminassa laukussani). Edelliset asukit eivät olleet mitään siisteysihmeitä. Tämän kuulin myös kämppätoveriltani, että vain hän ja toinen Erasmuslainen olivat siivonneet. No kulttuurissa kulttuurin tavalla, mutta kaikkien tulisi solussa kantaa kortensa kekoon, vaikka olen hieman jäävi sanomaan tähän mitään koska ensimmäinen solukokemukseni. Kävimme Julian kanssa asuntotoimistolla ilmoittautumassa (hoitamassa netin.
Kävin kaupoissa aamulla ja siivoilin hieman kunnes laukkuni tuli. Suihkuun, puhtaat vaatteet päälle ja rentoutumaan netin ääreen tuttujen ja vaihtarien kanssa keskusteleen. Siinäpä se ilta menikin, kämppiksen kanssa ihmetellessä miksi pitää maksaa 40€ siitä että joudut itse siivoamaan. Siivous tulee minulta luonnostaankin Kaarinan (kihlatun) opetuksista johtuen. Ihmetyttää, että perivät tällaista, kun olivat vain kuulemma käyneet katsomassa huoneen kunnon OVELTA. Ei hyvä.
Vastoinkäymiset ovat elämän rikkaus. Noh pitäis alkaa siivoileen täällä että kehtaa edes olla, kun on oppinut pitämään paikat siisteinä. Tosi kivalta tuntuu tässä vaiheessa, kun on ensimmäiset päivät takana. Maanantaina on käytävä asunnon välitystoimistolla ja lähdettävä FH:lle tutustumaan täkäläisiin koordinaattoreihin ja muihin Erasmuslaisiin. Noh, pitää alkaa siivoileen ja sitten miettiin mitä tekis seuraavana.
Ei näköjään haittaa vaikka kuinka sönkkää enklantia ja saksaa sekaisin, tuntuvat ymmärtävän.. Elämä tuntuu hymyilevän ja lämmintäkin on 10 astetta.. Siitä tulikin mieleen että aika ihmeellinen tunne kun on pimeää ja 10 astetta lämmintä.. Ihan kuin olisi joku elokuu Suomessa tai jotain sinnepäin.. Terveiset koto-Suomeen kaikille..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)